Pizzicaton soittaminen näppäilykäden peukalolla tapahtuu rannetta ulospäin kiertämällä ja laskemalla ja joustamalla ranteesta kämmenen ulkosyrjä niin alas, että se lepää kielten päällä (tätä kutsutaan myös kielten demppaamiseksi).

Kämmenen kosketuspinta kieliin on peruspizzicatossa siinä kohtaa, missä kielet ylittävät tallan.

Peukalo näppäilee samoin kuin tirandossa, mutta huomattavasti enemmän ranteen liikettä hyväksi käyttäen (varsikin nopeassa tempossa). Mikäli peukalolla on vastaäänenä esimerkiksi jokin i-, m- tai a-sormen näppäilemä ääni, pienenee ranteen apuliike huomattavasti. Peukalon pizzicatossa kynsi ei useimmiten ole näppäyksessä mukana.

Äänenväriltään erityyppisten pizzicatojen tekeminen syntyy kämmensyrjän kosketuspintaa liikuttamalla. Mitä lähempänä tallaa kosketuspinta on, sen pidempikestoinen sointi syntyy. Pisimmän keston pizzicatoäänelle saadaan aikaiseksi nostamalla kämmen kieliltä pois heti näppäilyn jälkeen.

Esimerkki erikoisesta pizzicatosta löytyy Emilio Pujolin teoksen Trés Piezas Españolas kolmannesta osasta Guajira, missä Pujol löytää perkussiivisen ja iskevän (pizz. strid. = pizzicato strident) tavan soittaa pizzicato siten, että kämmenen kosketuspinta on tallan sijaan muutamia senttejä lähempänä ääniaukkoa ja painaa kieliä hyvin kevyesti. Näin apoyandolla näpätty kieli palaa kiinni kämmeneen tuottaen särähtävän, jopa humoristisen äänen.