Kynsien käyttö klasisessa kitaransoitossa liittyy ääntenvärien ja dynamiikan tuottamisen lisäksi tekniikkaan. Ilman kynsiä soittamisessa äänen värien tuottamiseen käytettävät keinot liittyvät ainoastaan näppäyksen suunnan ja näppäyskohdan (kielen ja sormenpään) variaatioihin. Kynsien käyttö tuo lisää mahdollisuuksia ja auttaa myös fyysisesti näppäyksen toteuttamista. Ongelmallisiin kynnen muotoihin, kuten alaspäin kasvava, paneudutaan osassa

2.

Näppäyksessä kieli osuu kunkin sormenpään vasempaan sisäsyrjään kohtaan jossa, kynsi erkanee sormesta. Oikeanlaisessa perusnäppäyksessä ensimmäinen kontakti kieleen on sormenpään lihalla. Liikken edetessä myös kynsi ottaa kontaktin. Tässä vaiheessa sormen liikettä, kun sekä lihalla että kynnellä on osuma kieleen, syntyy sormenpään ja kielen osumakohtaan lovi, joka muistutta nuolen lovea joka asetetaan jousipyssyn jänteelle. Tähän kyseiseen noin yhden millimetrin levyiseen uraan tulisi kielen aina perusnäppäyksessä osua. Uran (kielen suuntainen) pituus riippuu siitä, kuinka paljon sormenpäätä painetaan kieltä vasten. Mitä enemmän kieltä painetaan, sitä enemmän sormen liha antaa periksi ja pituus kasvaa. Juuri tämä kyseinen ura auttaa saamaan jokaisen näppäyksen äänellisesti tasaiseksi. Toki ilman kynsiä saadan luoduksi sama ilmiö, mutta kynnen ollessa hieman pitempi, tekee se urasta ulottuvamman ja on näin varmempi tarkkuudeltaan. Virheellinen uratuntuma ilmenee usein kielen tuplaosumana, jossa sormenpää osuu ensin kieleen ja synnyttää jo äänen ja heti tämän jälkeen myös kynsi osuu kieleen tuottaen lopullisen äänen, joka tässä tapauksessa on tahattoman terävä.

Kynnen pituus riippuu soittajan mieltymyksistä ranteen asentoa kohtaan. Useasti mitä matalampi ranne, sen pitemmät kynnet (tämä ei kuitenkaan ole sääntö). Tärkeänä seikana pitäisin sitä, millä kynsien pituudella hyvän äänen muodostus on luonnollisinta. Esimerkiksi liian pitkät kynnet saattavat näppäyksessä tuntua siltä, kuin ne tarttuisivat liikaa kieleen sormen ylimenon aikana, kun taas liian lyhyillä kynsillä saattaa edellä kuvaamani uratuntuman saaminen olla hankalaa. Kynsi muotoillaan kuvan osoittamalla tavalla jolloin se palvelee pyrkimystä saada kansi resonoimaan parhaalla tavalla. Kuvissa 42, 43, 44, 45, 46, 47, 48, 49, 50 ja 51 on esimerkki yhdestä mahdollisesta kynsien viilaustavasta.

Äänenvärin varioimistavat:

Näppäyksen suunta vaihtelemalla sekä kantta kohti suunnattu apoyando ja matalan ranteen tirando että kannesta poispäin suunnattu korkean ranteen tirando.

Vasten kieltä suunnattu joko (ranteella ylöspäin tai sormella ranteen ollessa kääntyneenä) tai kieltä myöten kulkeva näppäys.

Kielen näppäyskohtaa muuttamalla. Tässä mahdollisuudet rajoittuvat aina tallasta alkaen kielen puoleen väliin saakka kielen kulloisenkin pituuden mukaan, laskettuna painetusta nauhan kohdasta tai vapaan kielen ollessa kyseessä, niin satulasta.

Kynnen osuutta näppäyksessä lisäämällä tai vähentämällä.

Harjoittelemiseen voidaan käyttää näppäilyyn keskityviä aiempia harjoituksia tekemällä ne uusilla äänenväreillä.

Dynaamiikkaan saadaan kynsien ja eri näppäystapojen avulla myös vaihtelua. Volyymiltaan voimakas yksittäinen ääni saadaan aikaan näppäämällä kieli apoyandolla mahdollisimman suoraan kantta kohti. Kun taas äärimmäisen hiljaisen hallitun äänen saamiseksi voidaan sormi valmistella kielelle hyvissä ajoin ja vain nostaa sormi kieleltä terävästi pois, antaen sormen pään elastisuuden tuottaa tarvittava kitka kielen värähtelyn aikaansaamiseksi. Kaikkien edellä mainittujen tapojen yhdistelmiä on lukemattomia ja vain mielikuvitus on soittajan rajana uusien yhdistelmien luomiseksi.

Uusista tavoista mainittakoon esimerkiksi i-sormen kynnellä, vastakkaiseen suuntaan sormen viimeisen nivelen ojentava näppäys joka on hieman plektramainen. Tällöin näppäyksen aikana i-sormen ensimmäisen nivelen sisäosa lepää näpättävää kieltä alemmalla kielellä. Tuloksena erittäin terävän äänen tuottava kannesta poispäin suunnattu kielen käsittely. Toisena ääri esimerkkinä yhden äänen crescendo, joka tehdään niin, että lasketaan näppäävän käden ranne ja käsivarsi demppaamaan herkimmin resonoivaan kannen kohtaan niin, että näppäys sormin on mahdollista ja näppäyksen jälkeen nostetaan käsi halutulla nopeudella, vapauttaen kansi taas resonoimaan kokonaisuudessaan.

Erilaisten äänenvärien kokeilu ja harjoittaminen kannattaa lähteä yksinkertaisista harjoituksista esimerkiksi yksiäänisistä melodioista ja pariäänistä. Opittuasi tuottamaan erilaisia äänenvärejä voit siirtää ne kappaleiden sisältöön. Oivallisinta kitarismia onkin hakea äänenvärit tukemaan musiikin luomia jännitteitä ja karaktäärejä. Tämä on juuri seikka, joka tekee kitarasta ainutlaatuisen instrumentin.