Kitaristin keho koostuu kahdesta osa-alueesta: tukiosasta ja soittavasta osasta. Tukiosassa on kolme kiinnepistettä, jotka ovat oikea ja vasen jalka sekä takapuoli. Istuttaessa ne muodostavat suurinpiirtein tasakulmaisen kolmion. Tukiosaan kuuluu myös alaselän ja vatsan lihakset. Yläselän lihakset ovat molemmissa rooleissa soittavina ja tukijoina. Soittava osa, kädet kokonaisuutena yläselästä ja lavanalueen lihaksista alkaen, on liikkuvampi ja käsien soittoliikkeitä myötäilevä. Ristiselän alue ja vyötärön seutu on tukivyöhyke, joka hartioitten kanssa joutuu suurimmalle rasitukselle pitkään harjoitellessa.

Vaikka soittaessa rentouden saavuttaminen sekä kehossa että mielessä onkin tärkeää, on asennon pitäminen ja soittaminen myös lihastyötä. Että lihastyö onnistuisi parhaalla tavalla, on lihasten kunnosta pidettävä huolta. Muistettava on myös, että hyvin toimiakseen tarvitsevat keho ja mieli lepoa. Päivän treeneihin kannattaakin sijoittaa yksilöllisesti pitempiä ja lyhempiä taukoja. Sääntönä voi pitää, että lepoa on 10-15 minuuttia jokaista tunnin harjoitusta kohti. Jos taas harjoitusaika on 15 minuuttia, kuten usein esimerkiksi pienten lasten kohdalla, niin yksittäisten harjoitusten välissä 1-2 minuutin lepo tekee hyvää keskittymiselle. Harjoituksia on myös viisasta jakaa niin, että päivän aikana olisi useampi kuin yksi harjoituskerta.

Luonnollisuus istuma-asennossa on hieman kyseenalainen, kun ajatellaan jalkatuelle asetettua jalkaa ja sen vaikutuksia ristiselän alueelle. Lähtökohtana tässä opuksessa onkin terve keho, joka saa säännöllisesti lihaskuntoa ylläpitävää liikuntaa. Vain peruskunnossa oleva keho kestää soittamisesta aiheutuvat rasitukset. Säännöllisen liikunnan tarve korostuu varsinkin soittajan iän karttuessa. Nuoren soittajan on hyvä tiedostaa tämä seikka ja luoda rutiineja, ei pelkästään harjoitteluun vaan myös liikuntaan, ja näin helpottaa myöhempiä iän tuomia rasitteita.

Liikunnassa tulee huomioida monipuolisuus. Tukilihaksia kehitetään esimerkiksi vatsa- ja selkälihasliikkeillä. Hartianseudunlihaksia voi pitää kunnossa esimerkiksi kuminauhajumpan ja sauvakävelyn avulla. Yleiskuntoa voi ylläpitää

esimerkiksi lenkkeilyllä. Myös oikeanlainen venyttely on tärkeää. Se palauttaa harjoituksen jälkeen eri lihasryhmät käden hienomotoristisista lihaksista suuriin keskivartalon tukilihaksiin ja edistää uuteen harjoituskertaan valmistautumista. Pidä venytyksen aikana huoli, että venytyksen kesto on vähintään puoliminuuttia ja kipua ei tule esiintyä. Venyttele molempien käsivarsien ja sormien koukistaja- sekä ojentajalihakset (Kuvat 10 ja 11). Tarkempaa tietoa venyttelystä saa esimerkiksi liikuntaan keskittyneestä kirjallisuudesta.

Istuma-asennot ovat pitkäkestoisuutensa vuoksi keholle vaativia. Siksi soittoasennon ei pidä olla staattinen. Pieni liike, esimerkiksi alaselän alueella, auttaa verenkiertoa lihaksissa. Kuona-aineet eivät jää paikalleen ja selkä jaksaa paremmin. Musiikki auttaa kehoa ja keho musiikkia. Tämä ei tarkoita sitä, että kehon pitäisi tanssia musiikin mukana, mutta yksilöllisillä liikkeillä voidaan hakea tukea soittamiseen. Liike voi tukea esimerkiksi tempon tai musiikillisen sisällön ja karakteerin sisäistämistä.

Pienestä liikehdinnästä voi olla apua myös esiintymistilanteen hallintaan. Älä jää jäykkäänä odottamaan, vaan pidä keho liikkeellä. On helpompi hallita kehon hienomotorisia liikkeitä, jos niihin johdattelevat isommat lihasryhmätkin ovat aktiivisina. Vapisevat käsistä esiintymistilanteessa voidaan saada hallintaan liikuttamalla käsiä ja sormia hitasti ja pehmein liikkein lähes paikallaan. Tämä liike voi olla myös esimerkiksi lähestymistä huiluäänen soittamiseen. Esiintymisen tuoman vahvan energiatilan ja jännityksen kokemukseen syvemmälle nyt menemättä todettakoon, että liikeestä on apua.

Löydä oma sisäinen kapellimestarisi. Esimerkiksi Glenn Gould ja Julian Bream liikehtivät paljon soittaessaan. Soittajan ei silti tule ryhtyä erityiseen liikkeiden harjoittamiseen, vaan ottaa huomioon kehon liikkeisiin liityvät ominaisuudet. Parhaassa tapauksessa liike tulee itsestään ja on lähtöisin soittotapahtuman liikkeiden luonnollisista myötäliikkeistä, eikä suinkaan koreografian tarpeesta. Äärimmäisin esimerkki musiikin ja liikkeen synergiasta lienee raskaaseen rytmimusiikkiin kuuluva “moshaus” (engl. headbanging).

Sen enempiä ohjeita liikkumiseen antamatta kehottaisin soittajaa tarkkailemaan harjoitellessaan liikkeitään. Pyri tiedostamaan tarkasti, mitä eri kehon osat tekevät soittaessasi, kun suoritat esimerkiksi aseman vaihdon tai pitkäkestoisen vasemman käden trillin.