Klassisesta musiikista saa viboja
30.09.2009 7:06
Jussi Vehkasalo
Uudenmaan Kulttuurirahaston tuki ja sponsorit auttoivat Janne Malista synnyttämään uudenlaisen musiikkitapahtuman. (Kuvaaja: Jussi Vehkasalo)
Vantaan Kartanonkoskella kolmisen vuotta asunut kitarataiteilija Janne Malinen päätti kääriä hihat ylös, ja lisätä Vantaan klassisen musiikin tarjontaa.
–Ideoita pitää toteuttaa. Ja samalla tässä saa lisää töitä itselleen, kertaa Malinen, joka voi kutsua itseään nyt myös Vantaan kartanokonsertit -tapahtuman taiteelliseksi johtajaksi.
Vantaalle muutettuaan hän huomasi, että alueella on paljon kartanoita. Muusikon mieleen tuli kuvia entisajan kamarikonserteista kartanoissa. Backaksen kartanolla on kuulemma harjoitellut laulua itsensä oopperatähti Aino Ackté. Ja näin tosiaan oli: Ackté oli Backaksessa lapsena ja hänen ensimmäisten yksinlauluesitystensä tyyssijana oli Backaksen sali.
–Aluksi ajatukseni oli, että kaikki konsertit järjestettäisiin kartanoissa. Sen järjestely osoittautui kuitenkin vaikeaksi, ja päätin laajentaa konserttipaikkavalikoimaa vanhoihin kulttuurimiljöihin, Malinen selostaa.
Backaksen lisäksi klassista kuullaan Pyhän Laurin kirkossa, Vantaan kaupunginmuseossa eli Tikkurilan vanhassa asemarakennuksessa ja Vantaan maatalousmuseossa.
–Intiimein konserttitila tulee olemaan Tikkurilan vanha asema, sinne mahtuu kuuntelemaan vain 40–50 ihmistä. Siinä ollaan hyvin lähellä vanhaa kamakonsertti-ajattelua.
Backaksen konsertti on samalla illalliskonsertti. Kuten ennen vanhaan, ensin syödään, ja sitten siirrytään kuuntelemaan musiikkia musiikkihuoneeseen.
–Sellaista herrasväen touhua, Malinen kiteyttää.
Sibelius-akatemiassa ja Lontoon kuninkaallisessa musiikkiakatemiassa opiskellut Malinen myös julkaisee Pyhän Laurin kirkossa uuden levyn, jonka hän on tehnyt tenori Robin Tritschlerin kanssa.
–The Renaissance Album sisältää Englannin renessanssin luuttulauluja ja -sooloja. Luuttustemmat olen sovittanut klassisella kitaralla soitettaviksi.
Malisen kitaransoitto alkoi heavy-innostuksen myötä sähkökitaralla 12-vuotiaana. Klassinen kitara tuli tutuksi kitaratunneilla.
–Opettaja sanoi heti ensimmäisellä tunnilla, että "hoitele klassisen puolen perusteet ensin kuntoon, ja katso sitten, mitä haluat tehdä", Malinen muistelee.
Klassinen maailma avautui Maliselle kaikessa laajuudessaan, eikä sieltä lopulta ollut paluuta
–Sain Bachista yhtä vahvat vibat kuin teinin hevipullistelusta.
Kartanokonserteissa nähdään toistakymmentä muusikkoa. Kamus-Quartet esiintyy päätöskonsertissa 26. marraskuuta maatalousmuseossa.
Vantaan kartanokonsertit 2.10.–26.11. Lisätiedot ja ohjelma: www.kartanokonsertit.com.


